Minulla on ollut tapana pyöritellä sanoja- usein myös avoimesti ja julkisesti, erityisesti silloin, kun jokin asia on vaatinut oman pään sisällä käsittelyä. Edellisen kerran käsittelyä vaati rahapeliriippuvuus: syntyi blogi Veikkaus- iloa elämään, syntyi kirja Kun pelihimo ottaa vallan, syntyi paljon kansalaisaktivismia sosiaalisessa mediassa, syntyi paljon melua, vaan ei tyhjästä. Kun olin uhrannut koko elämäni ja myöhäisemmässä vaiheessa yksityisyyteni rahapelaamisen alttarille; ensin ongelman muodossa ja sen jälkeen ongelman esille nostamisessa, ajattelin, etten enää koskaan kirjoita mitään. Haaveilin tilanteesta, jossa minulla ei olisi mitään mielipidettä mistään. Tilanteesta, jossa ongelmat elämässäni rajoittuisivat tasan siihen, mitä ITSE teen; miten itse mokaan tai olen mokaamatta ja ettei minun enää koskaan tarvitsisi avata suutani yhdestäkään yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta. Kuka käski hakea? Niinpä. Jälkikäteen ajateltuna haaveeni oli lapsellinen. Olinhan jo työni j...